Tillbaka
tämän kaltaisen hoidon tarpeessa. Vaikka ei pitäisi tuijottaa
yksilökohtaisia kustannuksia, täytyy silti kyseenalaistaa, etteikö
olisi halvempiakin keinoja ehkäistä lasten ja nuorten psykiatrisia
sairauksia? Ennaltaehkäisevään hoitoon ja hoidon saannin helppouteen
täytyy panostaa. Monille henkilöille on vaikea myöntää olevansa avun
tarpeessa, ja kun on uskaltanut myöntää tämän, tulisi hoidon
aloittamisen olla helppoa. Yksi idea voisi olla nettikuraattori
kunnassa, mikä voisi helpottaa nuorten yhteydenottoa.
- Yhteiskunnassa vaikutta välillä siltä, että psykiatrinen hoito on
tabu, ja on surullista, että lapset voivat saada kuvan että on
heikkous pyytää apua. Usein voi olla hankala huomata jonkun voivan
huonosti, ja askel oikeaan suuntaan olisi kynnyksen madaltaminen avun
pyytämiseksi. Ennaltaehkäisevä työ voi säästää yhteiskunnan ja valtion
varoja pitkällä tähtäimellä jos ongelmiin tartutaan aikaisessa
vaiheessa. Tätä asiaa ei voi ohittaa, piirin puheenjohtaja Anna
Bergman sanoo.
Ennaltaehkäisyn tulisi olla tärkeämpää lastenpsykiatrisessa hoidossa
22.02.2010
Helsingin ja Uudenmaan piirissä lapsen psykiatrinen laitoshoito maksaa 700 €/vuorokausi, esim. Tammiharjun sairaalan lastenpsykiatrisella osastolla. Vuoden pituinen lapsen hoito Tammiharjussa maksaa Raaseporin kunnalle 250 000 € vuodessa. Raaseporin kunnalla on Tammiharjussa hoidossa n. 50 lasta vuodessa vähintään jonkin aikaa.
Uudenmaan Rkp-nuoret ihmettelee tätä suurta määrää lapsia, jotka ovattämän kaltaisen hoidon tarpeessa. Vaikka ei pitäisi tuijottaa