Tillbaka
Astrid Thorsin avustajana, ja hänellä on kunnallispoliittista
kokemusta kunnallisvaltuustosta ja kunnanhallituksesta Karjaalta
vuosilta 2005-2008. Tällä hetkellä hän on kunnanvaltuutettu ja
sivistyslautakunnan puheenjohtaja Raaseporin kaupungissa.
- Sen jälkeen kun liiton puheenjohtaja Oscar Ohlis tammikuussa
ilmoitti liittohallitukselle, että hän ei asetu ehdolle
uudelleenvalittavaksi, olen miettinyt asettuvani ehdolle, ja nyt
päättänyt, että se on oikea päätös, sanoo Fredrika Åkerö kun hän
tänään 19.2 Rkp-nuorten uudenmaan piirihallituksen kokouksessa
Tammisaaressa ilmoitti olevansa käytettävissä puheenjohtajavaalissa.
- Istuvana varapuheenjohtajana olen hyvin perillä liiton asioista, ja
olen sitä mieltä, että Rkp-nuoret on oikealla tiellä matkalla
tulevaisuuteen. Tunnen, että tämä on suuri mahdollisuus ja tilaisuus,
jota en halua hukata, saada kehittää liittoa kaikkien kiinnostuneiden
jäsenten ja toimihenkilöiden kanssa, hän jatkaa.
- Eduskuntavaalit tulevat leimaamaan koko vuotta 2010. Kampanjamme
syksyllä 2009 nuorten hyvin voinnin edistämiseksi koin erittäin
tärkeänä. Myös piirihallituksen sanomaa nuorten psyykkisestä hoidosta
ja Tammiharjun sairaalasta ei voida tarpeeksi painottaa politiikassa.
Tämä taas näyttää, kuinka tärkeitä asioita Rkp-nuorissa käsitellään.
Rkp-nuorten uusi puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa Paraisilla
toukokuussa.
Åkerö asettuu ehdolle Rkp-nuorten puheenjohtajaksi
22.02.2010
Fredrika Åkerö, 25 vuotta, kotoisin Karjaalta Raaseporista, asettuu ehdolle Rkp-nuorten, Rkp:n nuorisojärjestön puheenjohtajaksi. Åkerö asuu Turussa, missä hän opiskelee julkista hallintoa Åbo Akademissä. Toimintavuonna 2009-2010 hän toimii Rkp-nuorten varapuheenjohtajana.
Vuosina 2007-2009 Åkerö työskenteli Suomen eduskunnassa ministeriAstrid Thorsin avustajana, ja hänellä on kunnallispoliittista