Svensk Ungdom Lördag, 31 juli 2010
Tillbaka

Missä ja miten toimimme?


Paikallisosastot
 

Melkein jokaisessa ruotsinkielisessä tai kaksikielisessä kunnassa on oma paikallisosasto. Paikallisosastot ottavat aktiivisesti osaa kunnan poliittiseen päätöksentekoon valtuustoedustajiensa kautta. Rkp-nuoria istuu useimmiten myös eri lautakunnissa. Paikallisjärjestöt järjestävät usein myös tapahtumia paikallisella tasolla, ja ne ovat myös oiva tapa tutustua liiton toimintaan ja aktivoitua piiri- tai liittohallitustasolla.

 
Piirit
 

Rkp-nuoret on jaettu neljään piiriin: Helsingin-, Uudenmaan-, Turunmaan- ja Pohjanmaan-piiriin. Jokaisella piirillä on oma toimisto ja toimihenkilö, puheenjohtajan ja piirihallituksen lisäksi. Piirihallitukset kokoontuvat suurinpiirtein kerran kuukaudessa pohtimaan oman piirinsä toimintaa. Piirit toimiva paikallisosastojen katto-järjestönä ja järjestää koulutustilaisuuksia ja vapaamuotoista yhdessäoloa.

 
Liittohallitus
 

Liittohallitus istuu vuoden kerrallaan ja sitä johtaa liiton puheenjohtaja. Liittohallitus vastaa poliittisesta päätöksenteosta liittokokousten välissä. Liittohallitus vastaa liiton taloudesta sekä toimihenkilöiden työsuhteista. Liittohallitus koostuu puheenjohtajasta, kahdesta varapuheenjohtajasta, kymmenestä hallitusjäsenestä sekä heidän henkilökohtaisista varajäsenistä.

 
Liittokokous
 

Liittokokous on Rkp-nuorten korkein päättävä elin. Paikallisosastot lähettävät edustajia liittokokoukseen, joka kokoontuu kerran vuodessa. Liittokokous valitsee liitolle puheenjohtajan ja liittohallituksen. Liittokokous hyväksyy myös liiton poliittisen ohjelman ja tekee aloitteita joista muovautuu liiton poliittinen ohjenuora.

 
Sök